Minulle pitää tietysti hankkia oma puhelinliittymä täällä Intiassa.
Ensiksi ajateltiin että otetaan prepaid, jotta laskujen hanskaaminen on helppoa meidän firman suuntaan.
No, sepäs ei onnistukaan koska ulkomaalaisille ei ole annettu prepaid-liittymiä enää vuoden 2007 Mumbain pommi-iskujen jälkeen.
Mikan työpaikalla kävi kuitenkin semmoinen suuren V:llä alkavan kansainvälisen operaattoriyhtiön edustaja ja niinpä Mikan nimiin laitettiin sitten yksi ylimääräinen liittymä ja sim-korttikin saatiin heti miten.
Tämä kaikki tapahtui yhdessä päivässä ja ehdittiinkin jo ihmetellä että tämäpä sujui tuskitta.

Mutta eipä mitään, siitä se rumba vasta alkoikin:
Kyseisen päivän ja papereiden täytön jälkeen jälkeen Mikaa on käynyt yksi V-firman mies jututtamassa toimistolla, toinen soitellut ja ilmoittanut tulevansa meidän hotellille käymään, ja vielä kolmas tyyppi soitellut erikseen ja kysellyt kaikenlaista. Kaikki näistä puhuvat tietysti onnetonta englantia niin että edes kysymyksistä ei saa selvää. Kaikki kyselevät samaa: kuinka kauan Mika on ollut Intiassa, kuinka kauan aikoo olla, mikä on ammatti, missä asuu, jne jne.

SIM:in piti aueta jo heti seuraavan päivänä sen saamisesta, ja sitten viimeistään V-firman toisen toimitolla käynnin jälkeen kaiken piti olla ok, mutta eipä ole vielä auennut.

Saapa nähdä miten tämä juttu päättyy ja milloin se liittymä on oikeasti viimein auki. MIelenkiintoinen operaatio jokatapauksessa. Tähän pätee todellakin hokema jota Mika ja Andy viljelevät:
"You might think that it is not a major accomplishment...." Pienetkin asiat kun saadaan muutettua täällä varsin mutkikkaiksi.

Via Milano:
Käytiin tänään syömässä läheisesä italialaisessa ravintolassa, jota Mikan duunikaverit olivat suositelleet. Tämä on kyllä hassuakin hassumpi maa. Piilotettuna erään talon kolmenteen kerrokseen löytyi todella siisti ja ihan oikeasti italialaiseen tyyliin modernisti sisutettu ja ihan oikeasti italialaisen oloista ruokaa tarjoileva ravintola. Pöydistä oli mainiot näköalat kadulle ja pojat (siis kaikki pojat) viihdyttivät itseään seuraamalla kadulla ollutta poliisiratsiaa punaisia päin ajaville.
Ruoka oli hyvää ja paikka oikein siisti. SInne mennään kyllä taas joskus uudestaan kun alkaa kanan, riisin ja parathan syönti kyllästyttää. Lohduttavaa tietää että ainakin jossakin tässä kaupungissa on paikka, josta saa kunnon carpacciota kun naudanlihan himo yllättää. Jee!!!

Näkymiä ravintolan maisemaikkunoista ulos kadulle.